Kuulumisia MDMA-tutkimusterapia matkaltani

Kuulumisia!

En suoraan sanoen jaksa puhua tälllä hetkellä instastooriin mitään. Poikkeuksellista!

Jetlag vaivaa, 7h aikaero on ollut aika tiukka etenkin itään takaisin palatessa. Toisaalta mielessä on samaan aikaan aika monta isoa juttua sekä toki lähestyvän joulun to-do -listat, joten kirjoittaminen tuntuu paremmalta vaihtoehdolta.

Sinulle, joka kaipaat lisäinfoa siitä, mitä tulen seuraavaksi kuvailemaan:

Vietin viime viikon Charlestonin kaupungissa, Etelä-Carolinassa vastaanottamassa MDMA avusteisen psykoterapian opintoihini ja Suomen tutkimuksemme valmistelemiseen liittyvää Mt-1 -terapiaa, eli terapeuttien omaa terapiasessiota. Meillä on oma protokolla, joka kuitenkin muistuttaa lähes täysin phase 3 -tutkimusta. Kyseessä on siis täysin laillinen ja erittäin tarkasti hallinnoitu ja tutkittu psykedeeliterapian muoto. Halutessasi lukea lisää aiheesta, kurkkaa tänne: https://maps.org/research/mdma

Takaisinpaluu on ollut silti smoothimpi kuin mitä pelkäsin. Joo, väsyttää, ahdistaakin paikoin. On toipumista ja palautumista sekä matkustamisesta itsestään (intensiivistä), terapiasta (intensiivistä vol 100) sekä aikaerosta. Arki on kuitenkin rullannut yllättävän hyvin. Onneksi alkoi loma eikä asiakastöitä ole viikkoon. Se olisi ollut liikaa kotiinpaluuta ajatellen, kun omassa mielessä myllertää muutamakin iso teema. Toisaalta mä koen, että nyt tämä asiakastyö vasta alkaa <3 Sain niin uskomattoman esimerkin alan pioneereilta, kokeneilta ja osaavilta terapeuteiltani. Vietin kaksi terapiapäivää + kolme lyhyempää sessiota heidän kanssaan ja alkujännityksestä ja fan-girl mentaliteetista päästyäni oli ihana päästä oikeasti tutustumaan myös heihin.

Tilanne oli paradoksaalinen: olin heidän käsissään ikään kuin asiakkaana, mutta silti tulevana kollegana. Se on outo rooli kelle tahansa ja siihen kun vielä yhdistää sen, että tilanne oli sama, kuin olla psykoanalyysiopiskelijana itsensä Freudin potilaana, niin...se oli outoa.

Ja silti maailman parasta.

Miten voi edes kuvailla maailman parasta terapiaa? Sitä, että sai olla kuin vauva toisten hoivassa ja terapiapäivienkin jälkeen vielä kaikista mun tarpeista pidettiin kellon ympäri hyvää huolta? Se oli melkein liikaa ja toisaalta kaikkea sitä, mitä aikuinen ihminen ja vieläpä ÄITI voi koskaan toivoa.

Äitinä sitä on yhtä lailla kellon ympäri kiinni pienen ihmisen tarpeissa. Oma aika ja itsensä kohtaaminen jää kakkoseksi. Nyt mulla oli viikko aikaa sekä tehdä ihan, mitä haluan että vielä saada maailman parasta ja taidokkainta hoivaa ja huolenpitoa terapeuteilta....ja sisäistä vapautumista lääkkeeltä, joka palveli psykoterapiasessioitamme paremmin kuin olisin IKINÄ uskaltanut kuvitella.

Vaikka olin, kiitos koulutuksemme, nähnyt ihmisten muutosta ja paranemista kiitos tämän combon, on eri asia kokea se itse omissa soluissaan.

Koinko sitten parantuneeni jostain?

Kyllä ja ei.

Ei siksi, että samoin, kuin kaikki aiemmat kokemukseni, myös tämä vahvisti sitä sisäistä tietoa, että olen aina ollut terve. Kaikki oireet ovat resonoineet niitä juttuja, joita ei ole käsitelty tai joista ei ole puhuttu ympäristössäni. Toki on ollut myös luonnollisia traumareaktioita liittyen oman elämäni tapahtumiin. Oli sitten kyseessä koti, entiset parisuhteet tai mikä hyvänsä. Sain uskomatonta infoa siitä, mitä oireeni ovat halunneet puhua. Kyllä taas liittyy siihen, että MDMA-lääke on erinomainen itsen eri osien kanssa työskentelijä ja sain vapautettua sen avulla teini-ikäistä itseäni pois sellaisista vankiloista, joihin se oli muinoin jäänyt virumaan. Osan vaikutuksista tunnistin jo aikaisemmin, osa näyttäytyi uudessa valossa. Vapautumista kuitenkin tapahtui. Ja sisäistä paranemista.

Terapia ja lääke vaikutti myös valtavasti omaan empatiaan ja kykyyn antaa anteeksi sellaisille ihmisille, jotka ovat itseä elämän varrella satuttaneet. Näin voimakkaan empatian silmin sen, mikä heitä oli satuttanut ja miksi heillä ei ollut resursseja mihinkään muuhun kuin satuttamiseen. Miten trauma ei-hoidettuna jatkuu ihmisissä ja kulkeutuu ylisukupolvisesti lapsille ja lapsenlapsille ja siitäkin eteenpäin.

Kunnes joku pysäyttää trauman rattaan.

Koin hyvin vahvasti, miten oma missio tässä elämässä on ollut olla se, joka pysäyttää näitä rattaita.

HELPPOA SE EI OLE OLLUT!

Nytkin lensin maailman ääriin tehdäkseni sen.

Minulle se on kuitenkin ollut mahdollista ja nyt näen yhä selvemmin, miten oma sisäinen vahvuuteni ja uskomaton sisuni on mahdollistanut sen. Ennen olen kiitellyt erinäisiä tahoja siitä, miten oma voimistumiseni on ollut mahdollista. Nyt kiitän puhtaasti itseäni, omaa sisäistä Healeriani. Miten upealta tuntuu nähdä ja kokea oma voimansa!

Täytyy myöntää, että odotan joulun ja jetlagin jälkeistä tulevaisuutta innolla. Tuntuu, että ne asiat, jotka ovat tuntuneet vaikeilta tai jopa mahdottomilta tähän asti, ovat nyt mahdollisia - jos vaan haluan niitä tavoitella. Kaikki on olemassa jo, jokainen potentiaali ja jokainen mahdollisuus. Tuntuu, että intuitio on nyt se ainoa ohjenuora, mitä ikinä tarvitsen.

Tulen kertomaan lisää jatkossa, tässä kuitenkin lyhyt päivitys teille, ketkä tarkempia kuulumisia reissusta ja omista kokemuksistani odotti!